Fiskarin koulu

Hankesuunnitelma ja perusparannus, 2017-
Rakennuttaja: Kulttuurin, kädentaitojen ja taidealojen kehittämisyhdistys Tako ry

Bruttoala 1753 m2
Tako ry omistaa Fiskarsin koulun kiinteistöt ja vuokraa ne Raaseporin kaupungille, joka järjestää tiloissa ala-asteen perusopetusta sekä esikoulu- ja iltapäiväkerhotoimintaa. Koululla on paljon toimintaa myös kouluajan ulkopuolella; Fiskarin koulu ja viereinen vanha kansakoulu (TAKOTALO) ovat vuokrattavissa erilaisia tapahtumia ja kerhoja varten.

Fiskarin koulu valmistui vuonna 1957. Arkkitehtina toimi Lars Rejström, joka oli vastikään aloittanut oman praktiikan työskenneltyään sitä ennen pitkään Hilding Ekelundin toimistossa. Fiskarin koulu on 1950-luvun pätevää ja kaunista kouluarkkitehtuuria, joka palvelee hyvin myös nykyaikana.

Rakennuksessa tehdään kattava peruskorjaus, jonka ensimmäinen vaihe valmistui kesällä 2018.