Vapaa-ajan asunto
Yrityksen lomatalona toiminut rakennus perusparan nettiin yksityisen perheen tasokkaaksi loma-asunnoksi. Rakennus oli tilava ja hyväkuntoinenkin, mutta tilajärjestelyiltään uuteen käyttöön sopimaton. Lisäksi sisustusmateriaalit ja kiintokalusteet olivat vaatimattomat, valaistus kalsea ja LVI-tekniikka vanhentunut.Uusi sisustus ja valaistus on selkeä, toimiva ja rauhallinen. Merinäköala pääsee oikeuksiinsa ja tilan tuntu on korostunut. Entinen porras oli vaisu ja hankala, uusittu porrassommitelma on suorastaan eteisaulan taideteos. Kokonaan uudistetussa saunaosastossa tumma laattapinta yhdistyy vaaleaan puuhun. Saunaan tehtiin uusi kulmaikkuna, joka avartaa tilan levolliseksi mietiskelypaikaksi. Jättiläistuijalauteet ovat kestävät ja raikkaantuoksuiset. Keittiökalusteet ovat puleerattua kirsikkaa.
Laajat terassit kaiteineen uudistettiin, samalla julkisivuun saatiin lämpöä ja näyttävyyttä. Pihaa parannettiin mm. suojaistutusaidanteella ja maanpeittokasveilla.
Irtokalustesuunnittelusta vastasi Sisustussuunnittelutoimisto Tuula Ylinenpää.